1. maaliskuuta 2012

Eurooppa-neuvosto kadonneen kasvun metsästyksessä

Pääministeri Jyrki Katainen ja muiden EU-maiden poliittiset johtajat kokoontuvat jälleen Brysselissä 1.-2. maaliskuuta 2012. Perinteiseen tapaan talous, kasvu ja työllisyys ovat Eurooppa-neuvoston kevätkokouksen asialistalla. Paineet talouskasvun käynnistämiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi ovat kasvaneet entisestään, samalla kun taannoisen elvytyspolitiikan mahdollisuudet ovat kaventuneet. Talouspolitiikan vaikeusaste on siis noussut euroalueen ja EU:n kriisien myötä.

Kirjoitin eilen englanniksi tämän Euroopan unionin tärkeimmän virallisen toimielimen ompeluseuraa vastaavasta julkisesta valmistelusta ja kaivoin neuvoston asiakirjoista yhteenvedon (synteesiraportin) talouspoliittisten linjausten pohjustamisesta kevätkokouksen alla.

Päivän mittaan saatiin puheenjohtaja Herman Van Rompuy eilen päiväämä kutsukirje valtioneuvoston verkkosivuille. Kirje löytyy nyt myös suomeksi, komission verkkosivulta. Hallitus julkaisi myös EU-sihteeristön laatiman muistion kokouksen keskeisistä asioista.

EU-ministerivaliokunnalle valmisteltu kuuden sivun muistio kertoo tiivisti ja samalla havainnollisesti sekä asioiden taustat että Suomen hallituksen painotukset.


Kasvukirje

Kahdentoista EU-maan johtajan kirje talouskasvusta (A plan for growth in Europe) oli turhan häveliäästi piilotettu yleisten asioiden neuvoston kokousta koskevan tiedotteen liitteeksi.

Britannian pääministeri David Cameron oli järjestänyt ”puhtoisen tusinan” kirjeen löytämisen helpommaksi: Joint letter to President Van Rompuy and President Barroso (Monday 20 February 2012).

Viimevuotiseen malliin johtajat lisäsivät pökköä pesään tietyillä painopistealueilla. Kahdeksan prioreteettia olivat:

* sisämarkkinoiden tehostaminen, erityisesti palvelumarkkinoilla
* todellisten digitaalisten sisämarkkinoiden luominen vuoteen 2015 mennessä
* energian sisämarkkinoiden aikaansaaminen vuoteen 2014
* innovaatioiden tehostaminen Euroopan tutkimusalueen luomisella
* vapaakaupan edistäminen moneen suuntaan
* yritysten sääntelytaakan keventäminen
* työmarkkinoiden toimivuuden kehittäminen
* rahoitusmarkkinoiden kilpailukyvn vahvistaminen

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso oli huomannut Eurooppa-neuvoston surkean valmistelun tarjoaman suhdetoiminta-aukon. Hän on viime päivinä esiintynyt hyvin aktiivisesti julkisuudessa talouskasvun lähettiläänä (The Lisbon Council SPEECH/12/125, Euroopan parlamentti SPEECH/12/126) ja hän julkaisi myös vastauksen päämiesten kasvukirjeeseen: Time to deliver on growth: letter from President Barroso ahead of the European Council (MEMO/12/146). Barroso järjesti eilen tiedotustilaisuuden sanomiensa levittämiseen (SPEECH/12/135).

Näin ollen puutteelliseen valmisteluun on tullut hieman täydennystä ja ripaus uutta dynamiikkaa, kun johtotason toimijat markkinoivat omia painotuksiaan Eurooppa-neuvoston kevätkokouksen kynnyksellä.

Löytävätkö Euroopan poliittiset johtajat talouskasvun kadonneen kaavan? Jäämme odottamaan konkreettisia toimia.



Ralf Grahn
EU-asioiden, erityisesti digitaalipolitiikan ja -juridiikan puhuja

J.K. Joko olet tutustunut muihin blogeihini? Tällä hetkellä aktiivisen kolmikon muodostavat Eurooppaoikeus-blogin ohella englannninkielinen Grahnlaw, jonka Cision Finland rankkasi äsken neljänneksi Suomen poliittisten blogien joukossa, sekä ruotsinkielisten kirjoitusteni koti Grahnblawg.

Ei kommentteja: