20. tammikuuta 2012

EU:n vakausunioni – neljäs sopimusluonnos julki

Vaikka Euroopan unionissa perussopimuksen mukaan 'päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia', jäsenvaltioiden hallitusten välinen yhteenkuuluvuus painaa todellisuudessa enemmän kuin kansalaisten tiedonsaanti. Tärkeissä asioissa EU:n kansalaiset pidetään pimennossa, vaikka asiallisesti ei ole syytä toimia 'pimeämmin' puhtaasti hallitusten välisissä neuvotteluissa.

Vaikka avoimuus ja kansalaisten yhdenvertaisuus johtaisivat EU:n neuvoston julkaisemaan tekstit virallisesti, olkaamme paremman puutteessa kiitollisia niille jotka ovat vuotaneet ja julkaisseet EU:n vakausunionia koskevat aiemmat sopimusluonnokset ja viimeksi eilen päivätyn tuoreimman version (virallisesti: sopimus vakaudesta, yhteensovittamisesta ja hallinnasta talous- ja rahaliitossa).

Tämä 26 jäsenmaan kesken neuvoteltu teksti on ehkä jo se, josta euroalueen valtiovarainministerit keskustelevat maanantaina 23. tammikuuta ja josta unionin talous- ja rahoitusasioiden neuvosto Ecofin jatkaa tiistaina 24. tammikuuta 2012.


Straneuropa

Marco Zatterin, blogissa Straneuropa artikkeli: Insidia eurodebito per Monti

La Stampa, Straneuropa (sopimusluonnos): Draft treaty on stability, coordination and governance in the economic and monetary union (19.01.2012- 16:00)


The Telegraph

Eilen The Telegraph seurasi euroalueen kriisiä aamusta iltaan.

The Telegraph (sopimusluonnoksen teksti): The EU fiscal draft treaty: in full


Open Europe

Open Europe blog, blogikirjoitus: The Draft Euro Fiscal Pact – Episode IV

Open Europe (sopimusluonnos): Draft treaty on stability, coordination and governance in the economic and monetary union (19.01.2012- 16:00)

***

Kyllä yksityistetty avoimuus kelpaa kun jäsenmaiden hallitusten poppoo ja Euroopan unionin neuvosto pihtaavat.



Ralf Grahn

Ei kommentteja: