18. tammikuuta 2010

Verkkoyhteiskunta ja EU-komissaari Viviane Reding

Euroopan parlamentti on kuullut José Manuel Barroson toiseen komissioon ehdolla olevia jäseniä, joista parlamentti äänestää yhtenä kokoonpanona. Viimeiset kuulemiset ovat maanantaina ja tiistaina.



Tausta-aineistoa, tietoa menettelystä ja kirjallisia tiivistelmiä päivän kuulemisista löytyy myös suomeksi Euroopan parlamentin verkkosivuilta (Kuulemistilaisuudet).



Kuulemiset on taltioitu, joten tarkan kuvan voi saada katsomalla kustakin kolmen tunnin tilaisuudesta tehdyn videon.



Viviane Reding


Tässä turvaudumme kuitenkin nopeampaan ja ylimalkaisempaan tietojen hankintaan. Katsomme mitä verkkoyhteiskunnan kannalta kiinnostava komissaariehdokas Viviane Reding on sanonut englanninkielisten tiivistelmän valossa, erityisesti kansalaisten, käyttäjien ja kuluttajien kannalta.

Nykyisessä komissiossa Viviane Reding vastaa tietoyhteiskunta- ja media-asioista.

Uudessa komissiossa on tarkoitus selkeyttää rooleja jakamalla oikeus- ja sisäasiat eri komissaareille.

Barroson ehdotuksen mukaan Reding on seuraavat viisi vuotta yksi komission varapuheenjohtajista, ja hänen vastuullaan ovat oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisasiat.

Toisin sanoen, Redingin keskustelukumppaneina neuvostossa ovat ensi sijassa jäsenmaiden oikeusministerit.

Tiivistelmä:



Summary of hearing of Viviane Reding – Justice, fundamental rights and citizenship (12. tammikuuta 2010)


Reding lupasi puolustaa perusoikeuksia, kuten henkilötietojen ja yksityisyyden suojaa, vaikka rajoituksia perustellaan terrorismin vastaisilla toimilla.

EU ja Reding tulevat olemaan vaikeiden kysymysten äärellä. Missä kulkevat terrorismin vastaisten toimien rajat yleensä ja suhteessa Yhdysvaltojen esittämiin vaatimuksiin?

Näköpiirissä olevia ongelmia tarjoavat mm:

• Nykyisen väliaikaisen SWIFT-sopimuksen korvaava pitkäaikainen sopimus, jolla luovutetaan maksunvälitystietoja Yhdysvaltojen terroristien rahoituksen jäljittämisohjelman (TFTP) käyttöön
• Visaiseksi osoittautunut lentomatkustajien henkilötietojen luovuttamista koskeva sopimus EU:n ja USA:n välillä (air passenger name records, PNR) sekä Yhdysvaltojen sopimukset ohi EU:n yksittäisten jäsenmaiden kanssa
• Lentokenttien henkilöskannerit, joiden osalta ei ole vielä EU:n yhtenäistä kantaa


Tekijänoikeuden suojan (copyright) osalta Reding toivoi toimia rajat ylittävän tarjonnan lisäämiseksi sanktioiden sijaan.

Euroopan unioni joutuu kuitenkin tätä vaikeampien valintojen eteen sekä kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa (ACTA) että sisämarkkinoilla (IPRED2), eikä vielä ole takeita siitä, että kansalaisten, käyttäjien ja kuluttajien edut tulevat ohjaamaan immateriaalioikeuksien suojan tehostamiseen tähtääviä toimia.




Ralf Grahn



J.K. Eurooppa-aiheisten blogien seuraaminen sivistää ja parantaa kielitaitoa. Valéry-Xavier Lentz kirjoittaa blogia, jossa hän käsittelee verkkoasioita sekä Ranskan ja EU:n politiikkaa.

Kasvava monikielinen Bloggingportal.eu kokoaa jo yli 500 euroblogin kirjoitukset samaan kätevään osoitteeseen. Myös suomalaiset Eurooppa-aiheiset blogit voivat ilmoittautua mukaan.

Ei kommentteja: